Kello on 7.12 torstai aamulla, väsyttää, vituttaa.. ei jaksa, ei sitten millään mutta kun on pakko. Silmät eivät aukea sitte millään, palelee ja pysty nousemaan ylös..
Kaiken tämän väsymyksen keskellä hymy kuitenkin nouseee huulille. Vierestä kuuluu huomenta äiti, kasvot loistaa kuin naantalin aurinko. Tuo iloinen tytön tyllerö antaa voimaa jaksaa taas tulevan päivän kiireen ja väsymyksen.
Pikku hiljaa alkaa muukin porukka heräillä. Aamukahvin voimalla alkaa elämä voittaa väsymyksen ja hymyillä tähänkin torppaan. Tämä oli taas niitä tyypillisiä aamuja lukemattomien yöllisten heräilyjen jälkeen. Mutta en, en vaihtaisi hetkeäkään pois, kaiken väsymyksen keskellä, olen onnellinen. Nyt on ruuhkavuodet mutta kyllä se vielä jossain vaiheessa helpottaa:)
Kaisa